Humalassakin päädyn miettimään: “mitä voisin tehdä filosofian vuoksi?”
Nyt taas kirjoitan. Jotain. Siksi koska joku askarruttaa. Tällä hetkellä kuuntelen vuosia sitten tekemiäni musiikkikappaleita. Jotkut niistä koskettavat. Joistain niistä tunnistan itseni, toisista taas en. Melankolian pystyn itsestäni nyt tunnistamaan. Syytä siihen olisi lienee viisasta etsiä. Toisaalta monet ystävistäni ovat sitä mieltä että ihmiset yleensä ajattelevat itseään liikaa. En kuitenkaan tiedä onko minun mahdollista lakata ajattelemasta ja analysoimasta itseäni. Enkä oikeastaan ole ollenkaan varma että minun tulisi siihen edes pyrkiä. Siinä itsensä ajattelemisesta puhumisessa jota olen kohdannut, on joskus hieman moralistinen sävy. Ei kai itsensä ajatteleminen ketään toista satuta? Jos taas paheksunnan syynä on se ettei se mitenkään auta itsensä ajattelijaa kehittymään paremmaksi ja onnelllisemmaksi ihmiseksi, niin tulisi mielestäni ottaa huomioon ihmisten suunnaton erilaisuus. Se että jotkut saavuttavat viisautta vähentämällä itsensä analysointia, ei tarkoita että sama tie olisi kaikille muillekin paras.
Joku syy siinä on miksi niin paljon pyrin saamaan kosketusta ”sisäiseen itseeni”. Tuntuu etten voisi edetä ollenkaan ellen pitkäjännitteisesti tätä jatkaisi.
Nyt alkoi soimaan kappale jossa selostan itsevarmasti oman luonteenlaatuni erinomaisuutta. Nyt taas kappale jossa tunnustan heikkouttani. Olen selvästi heilahdellut itsevarmuuden ja heikkouden kokemusten välillä jo pitkään. Persoonani jakaminen tuntuu joskus niin luontevalta ajatukselta, etten ymmärrä miksi sitä tulisi välttää. Toisaalta taas koherentti minuus on ilman muuta sutjakkaan elämän edellytys.
Lapsena ja nuorena olin mystikko. Uskoin että on olemassa joku tämän näkyvän todellisuuden alla oleva perustavampi todellisuus. Uskoin että rukoilemalla saan siihen kosketuksen. Uskoin että minun tulee tehdä merkittäviä tekoja, uhrauksia, tämän tärkeämmän todellisuuden vuoksi. Nyt haen filosofiasta suurempaa merkitystä. Olen valmis, ellen jopa erittäin halukas, vetäytymään pitkäksi aikaa metsään kuten Henry David Thoreau, tai luottamaan ihmisiin kuten Michel Eyquem de Montaigne. Kunpa vain onnistuisin tekemään jonkun poikkeuksellisen ja vaikean teon – filosofian vuoksi (sanoo joku minun äänistäni).
