Eerik Mantereen blogi

Aluksi se vaikutti olevan melko tavallinen uni. Unessa oli jotain seksiin liittyvää jännittävää kokemusta ja sekös kovasti uniminääni pohditutti. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin olemaan enemmän ja enemmän tietoinen sen maailman outoudesta jossa olen (kysymys ei siis pelkästään lienee siitä että siinä maailmassa elämässäni oli seksuaalista jännitystä). Tuntui kuin joku maailman hahmoista olisi oudolla tavalla ollut yhteydessä uniminääni. Nukkumaan mennessä olin kuunnellut luentoa ilmiöstä nimeltään kvanttilomittuminen. Siinä kaksi kaukanakin toisistaan olevaa partikkelia voi jakaa korrelaation, joka ainakin näyttää kausaalisuhteelta. Einstein sanoi että hänestä ilmiö on hyvin “spooky”. Olin nukkumaan mennessäni ajatellut että hurjimmat scifi-kirjailijat voisivat hyvinkin nähdä kuinka tällaista ilmiötä käytetään itsensä kloonaamiseen. Ajattelin mitä sanoisin ihmiselle joka on kloonini ja joka jakaa kaikki ajatukseni lukuun ottamatta noita kloonaustapahtuman jälkeisiä muutamia sekuntieja. Ajattelin että ehkä hänkin olisi kohdatessamme jo Toinen. Silloin en voisikaan todella tietää mitä hän ajattelisi ja haluaisi.

Unessani tietoisuus siitä että kyseessä on uni, ja päätökset siitä mitä haluan unessani kohdata, edistyivät nekin odottamattomasti. Olisin luullut että ensin ymmärrän olevani unessa, ja sitten vasta alan konjuroimaan jännittäviä olioita ja kokemuksia. Tietoisuuteni siitä että olen unessa, ei kuitenkaan edeltänyt sen tajuamista että olen maailmassani erityisasemassa, joka taas ei edeltänyt oudon tietoisilta tuntuvien konjurointien suorittamista. Loin erään olion unessani – mutta en tiedä loiko se minut vai minä sen. En tiedä oliko kyseessä sama olento, jota olin epäillyt taianomaisen yhteyteni vastapariksi, sillä se oli voinut olla olemassa ennen kuin luulin loivani sitä. Sitten pelottava läsnäolon tuntu muuttuikin konkreettisemmaksi. Näin kasvot. Itseni kasvot! Kohtasin itseni, mutta en tippaakaan metaforisesti. Olin polulta hieman sivussa, vyötäröäni myöten vedessä. Oli yö. Joku osa minusta tiesi että olen unessa ja halusi päästä pois unesta luomalla jotain niin hurjaa ettei sitä kestäisi heräämättä. Jokin oli ahdistanut minua jo aikaisemmin nimittäin. Tuntui että Hän oli ollut olemassa jo ennen kuin loin hänet.

Aikaisempi aavisteltu läsnäolo ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen mitä nyt kohtasin. Kääntyessäni ympäri oli edessäni tismalleen minun näköinen ihminen tismalleen samoin pukeutuneena, vaikkei pukeutumisesta kumpikaan meistä ollut tietoisia. Hetken toisiimme tuijoitettuamme, alkoi jännitykseni vaihtua kauhuksi. Hänen silmät eivät näyttäneet myötätuntoisilta. Hän halusikin tappaa minut! Entä jos hänkin vain pelkäsi henkensä edestä, ja toimi miten toimi, koska luuli että minä haluan tappaa hänet? Hän oli kuitenkin se joka hyökkäsi ensin. Hän alkoi kuristamaan minua ja katsoi samaan aikaan silmiini. Hänen silmänsä olivat täynnä päättäväistä vihaa. Koin jääväni taistelussa tappiolle. Nyt ajattelen että koko taistelu oli epäreilua! Ei hän koskaan avannut edes suutaan. Miksi emme voineet keskustella? Osa minusta oli tietoisesti valinnut niin että päädyin tähän tilanteeseen. Osittain uskoin että herään unesta äärimmäisen hurjan kokemuksen kohtaamalla. Tulla itsestään vierautuneen itsensä tappamaksi oli ilmeisesti ainakin hurjimmasta päästä, mutta osa siis tosiaan keksi tämän vain onnistuakseen heräämään. Osa taas samaan aikaan halusi muutenkin päästä kokemaan ”itsensä” kanssa kohtaamisen. Uniminäni tuli siten murhatuksi. Silmäni avautuivat. Huomasin kuitenkin olevani kykenemätön liikkumaan. Tiesin tasan tarkkaan mistä on kysymys, nimittäin olen lukenut unihalvauksesta. Olen lukenut myös selkounista, ja tiedän että unia on mahdollista hallita. Mutta en tiennyt keitä kaikkia päässäni on ja kuka niistä haluaa mitäkin. En voinut luottaa siihen että nauttisin olostani vaikka onnistuisinkin ”itse” hallitsemaan untani. En tiennyt ollenkaan kuka tuo ”itse” on. Juurihan eräs itseistä oli minut murhannut! Halusin siis aivan kunnolla herätä, ennen kuin silmilläni näkyvän kuvan päälle liimautuisi hän joka juuri minut murhasi. Kovasti käteeni keskittymällä, sain sitä nostettua, sain puhuttua niin että kuulin oman äänen, ja sain tarkistettua silmilläni ettei asunnossani näy ketään mieleni tuotetta. Tätä kirjoittaessa tosin vieläkin pälyilen ympärilleni siltä varalta että tällainen olento huoneessani olisi.

Kovalla ponnistuksella siis pääsin eroon unestani ja sitten vielä unihalvauksestani. Zizek sanoo että olemme uniemme tietoisuuksia. Tämä uneni olisi naurettavan helppo tulkita. Toisaalta se että valveminäni tulkitsee sitä minkälainen valveminäni todella on (ratkomalla allegorioita unesta jossa itse asiassa löytyy ”todellisempi” “minä”), on hieman kyseenalaista.