Kokemus – mitä sitä pelkää
Heräsin neljän tunnin päästä mentyäni nukkumaan. Hengitin nopeasti ja yskin ulos jotain mikä ei irronnut…
Hei vaikuttaa että sulla ois jonkin asteisia ongelmia. Tai siis jotain limaako toi oli vai mitä? Onks sul paniikkihäiriö tms.?
Huudon vihjeitä tuli ulos älähdyksinä. Otin kaksi kappaletta rauhoittavaa lääkettä. Ei kai siitä sen kummempaa sanottavaa.
…häpeä? Minäkeskeisyyden tuottama häpeä? Turvallisuuden tarve. Rakastaa maailmaa – mutta vain saadakseen vastarakkautta? Häpeä on se ainoa todellinen. Onko sitä Lacanin Real? Pahoinpitelevän perverssin, mahdottoman pakollisen, ivaavan absurdin ristiriitaisen vaatimuksen tuottama ainainen häpeä.
Siis sä oot lukenu pari sivua jotain kirjaa ja wikipedia-artikkelin, etkä oo ymmärtänyt sitäkään niin että pystyisit pitämään kasvojasi minuuttiakaan aiheesta keskustellessa. Eikö tää nyt oo taas sitä roolia mitä yrität vetää tosi syvällisenä ihmisenä niin että muut kertois sulle että sä et oo jotain täysin päinvastaista? Miks et sä voi olla ihan vaan tavallinen? Sähän oot! Koita nyt rajoittaa tuota egoilua, lukee tenttiin, puhua vähemmän itsestäsi, miettiä vähemmän itseäsi. Olet vaan! Mikä siinä nyt on niin vaikeeta? Täytyiskö koko maailman jatkuvasti huutaa sulle tunnustusta?
Mä en ymmärrä yhtään mistä puhutaan. En mä ymmärrä miks kirjotan tällaista. Voisko joku kertoo mulle?
Kyllä sut nyt on jo huomattu! Lakkaa etsimästä jotain mikä sulla jo on. Tunnusta mitä pelkäät ja pureudu siihen.
No kun luulin että se on just sitä mitä oon tekemässä! Peniskompleksi, kuolema, ulkonäkö, häpeä! Mitä mä nyt vielä pelkään?
Sitä ettei sua huomata taukki! Lopeta tällainen kirjottaminen ja minän esittäminen! Oo tavallinen ja OLE VAAN!
Oisko se noin…
Mistä turva?
Kuka enää muistaa Olavia? Kuka pitää Kallea mielenkiintoisena? Onko Raimokaan rauhassa – tässä maailmassa?
Raimolla on useita ystäviä…
Khronos huutaa kivenkovaa niin totuutta! Lasse yrittää olla kuulematta. Lasse yrittää elää ja astella eteenpäin, tai vaikka vain hortoilla. “En huomaa, en kuule”. Kaunis on auringonnousu joka suo kultaansa Lassen silmille valua. Kepeä on se linnun laulu joka lennättää Lassea ilojen polulla.
Raimosta oli moni huomannut hänen älynsä ja huumorintajunsa. Raimolla oli ympärillään rakastavia ihmisiä, joita hänkin rakasti. Raimo oli kaikille ystävällinen (jotkut olivat Raimolle ystävällisempiä kun Raimo heille, mutta tämä tapahtui unessa, hullujen haureissa – ei todessa?). Raimon elämä oli täyteläistä. Eihän tällaista voi mitata, mutta Raimon elämä saattoi olla täyteläisempää kuin Lassen. Lassen mielestä Raimossa oli paljon sellaista mitä hän ihailee. Raimo oli lukenut kaikki kirjat mitä Lassekin haluaisi lukea mutta ei ollut saanut aikaiseksi. Raimo osasi selittää Lasselle kaiken mikä Lassea askarrutti. Raimo rikkoi Lassen kahleiksi muodostuneet käsitykset, ja vapautti hänet elämään. Raimo tuntui tietävän jopa rakkaudesta enemmän kuin Lassella oli aavistustakaan että saa tietää (rakkaudestahan vitsaillaan – siitä tiedetään vain unessa, hullujen haureissa?).
Olavilla oli ystäviä. Niin kuin kaikilla meillä? Olavilla oli useita ystäviä. Lämpöä säteili suuntaan ja toiseen. Olavin ystävä Kalle piti Olavia mielenkiintoisena ihmisenä. Kalle toivoi saavansa viettää aikaa Olavin kanssa ja oli onnellinen että hänellä oli Olavi ystävänään. Olavilla oli kuitenkin myös muita ystäviä. Khronos ei anna armoa! Olavi halusi viettää aikaansa mielummin Lassen kanssa kuin Kallen kanssa. Olavi piti kyllä Kallesta ihmisenä, mutta Olavista Lasse oli mielenkiintoisempi. Lassen ja Olavin ystävyys kukoisti. Lassella ja Olavilla oli monia muitakin ystäviä, mutta he olivat toisilleen mielenkiintoisia ja Khronoksen pakottaessa, he kerta toisensa jälkeen valitsivat – toinen toisensa.
