Eerik Mantereen blogi

Kirjasta: Mediametkaa! Osa 2 – Kasvattajan matkaopas lasten mediamaailmaan; lukuhuomioita osa 7

Äänimaailmat ja akustinen horisontti

Akustinen horisontti tarkoittaa sitä matkaa jonka äänet kuulemme tunnistaen ja tulkintakykyisesti, sekä sitä äänien kirjoa joka ympärillämme on. Kovassa melussa emme erota meistä kaukana olevien ihmisten puhetta ja voimme sanoa että akustinen horisonttimme on lähellä. Melussa akustisesta horisontista tulee helposti myös tylsä kun mitään ääniä ei eroteta kagofoniasta. Oikein hiljaisella järvellä voimme sanoa akustisen horisontin olevan todella kaukana, kun kuulemme kilometrinkin päässä olevan mökkiläisen uimahypyn.

Miten mahtaakaan ihmiseen tämä kaupungissa esiintyvä akustisen horisontin pienentyminen ja tylsistyminen vaikuttaa? Entä se että yhä useammat ihmiset sulkevat itsensä täysin äänieristyksiin kannettavilla mp3 -soittimilla ja radioilla? Kirjassa esitetään että äänimaailmoilla luodaan vahvasti yhteisöllisyyttä ja ryhmäidentiteettiä. Tähän yhdyn. Kuten kirjassa sanottiin, “omalla musiikilla” ja muilla äänillä merkitään esim. kirkko tai pubi tietyn ryhmän alueeksi. Myös ystäväporukoissa on yleistä tuoda “omaa musiikkia” toisten kotibileisiin ja tällä saavuttaakin hieman sitä tunnelmaa, että olen tämän ryhmän hyväksytty jäsen (koska siis musiikkini hyväksytään täällä). Antamalla toisen soittaa “omaa musiikkiaan” (eli siis hänen mukanaan tuomia tai internetistä hakemiaan kappaleita) omissa juhlissasi voit myös ystävällisesti osoittaa että hän on hyväksytty ja arvokas ryhmän jäsen – toivottu ja arvostettu vieras.

Saavuttamatta jää minulta laajempi ymmärrys äänimaailmojen ja akustisen horisontin suhteen, mutta alueella on varmasti monia mielenkintoisia ilmiöitä.

Kuvakulma

Kirjassa kerrotaan kuinka ympäröivän kulttuurin tapa käyttää kuvakulmia vaikkuttaa lapseen. Tekstistä pystyisi mielestäni tulkitsemaan kaksi erilaista versiota:

1. Ensimmäisen tulkinnan mukaan se mitä pidetään uskottavana ja ylevänä tuotetaan kuvakulmien avulla. Eli siis yläkulmasta otetut kuvat alistavat ja vähentävät kohteen arvoa ja alakulmasta otetut luovat arvokkaan ja ylevän vaikutelman. Tässä tulkinnassa se, että alhaalta päin kuvattu kohde koetaan luontaisesti ylevänä, tulee kulttuurissa käytettyä niin että luodaan ja ylläpidetään tiettyjä arvostelmia ja normeja kulttuurissa.
2. Toisen tulkinnan mukaan se että pidämme alhaaltapäin kuvattua kohdetta arvokkaana, ylevänä ja menestyneenä johtuu siitä että meidän kulttuurissamme käytetään kuvakulmia niin. Tässä tulkinnassa siis kohteen alakulmasta näkeminen ei olisi myötäsyntyinen arvostuksen herättäjä, vaan herättäisi arvostusta sen vuoksi että kulttuurissamme on tapana kuvata arvostusta näin.

En ole aivan varma kumpaa tulkintaa kirjan kirjoittaja haki, mutta kokonaisuudella hän ilmeisesti pyrki esittämään että kulttureissa on paljon median tulkitsemisen välineitä jotka ovat todella sidoksissa kulttuuriin. Muina esimerkkeinä hän antoi sarjakuvissa henkilön pään päälle syttyvän lampun, joka kuvaa idean saamista. Alhaalta- ja ylhäältäpäin kuvaamisen näkisin itse erilaisena kuin esim. lamppu -sumbolin käytön sarjakuvissa. Itse kannatan ehkä enemmän tuota ensimmäistä selventämääni tulkintaa. Uskon että meillä on evoluution myötä tullut “vaisto” kokea alakulmasta näkemät kohteet ylevinä (huomaa sana ‘ylevä’, ja että ylempänä oleminen ei tarkoita vain vertikaalisella akselilla ylempänä olemista, vaan jotenkin moraalisessa ja hierarkisessa mielessä ylempänä olemista). Voidaan tietysti myös argumentoida että kyseessä on vain kulttuurin tuote, mutta näkisin evolutiiviset juuret tälle ilmiölle melko loogisina. Myös muilla eläimillä “nenänvartta pitkin katsominen” tarkoittaa sitä mitä meillä ihmisillä. Luulisin että se kulttuurievoluutio joka on johtanut esim. sanan ‘ylevä’ etymologiaan, on mitä se on, johtuen biologisesta evoluutiosta geenien välityksellä.